Oli ihan jees Finlandia -talolla OurVisionissa. Väliajassa alkoi pieni ahdistus. Tuntui kuin kaikki olisivat tuijottaneet minua. Kaikki olivat niin kauniina, mutta minä en. Halusin vaipua maanrakoon. Minua alkoi pyörryttää, oksettaa, voin pahoin. En tiedä mistä se johtui. Tunsin oloni yksinäiseksi, orvoksi. Halusin juosta pakoon, peiton alle piiloon. Muuten kaikki oli ihanaa. Oli aivan mahtava ohjelma, onneksi päätin kuitenkin tulla. Olisin toivonut Pascalin voittajaksi, mutta kieltämättä hänessä ei ole minusta kuitenkaan sellaista lahjaa, kykyä, tehdä musiikkia julkisesti. Hänen kappaleensa olivat hauskoja ja hän lauloi omaperäisesti, se sopii kuitenkin varmaan vain ystäväpiireihin. Voittajalla oli sitten ihan upea ääni, mutta sellainen musiikki ei kolahda minuun. Oli ihanaa kun siellä soitettiin myös Alanis Morrisetten Thank You.

Selvisin jopa ehjänä kotiin. Kotimatka oli pelottava. Keskustassa oli rauhatonta ja minulla oli bussi -ongelmia. Olin kai kamalan väsynyt ja unohdin laukkuni bussiin. Lähdin vauhdilla kävelemään kotiinpäin, olihan pimeää ja alueella, mikä on aina juoppoja täynnä. Myöhemmin huomasin, että mies joka istui bussissa minun vieressä kävelee perässäni. Säikähdin niin kovasti, että lähdin juoksemaan. Kun hän sitten sitten sai minut kiinni; ' Tässä laukkunne, neiti. Anteeksi jos säikäytin. ' En ole koskaan elämäni aikana törmännyt näin kohteliaaseen mieheen. Hän antoi jopa ylimääräistä tilaa minulle bussissa. Yleensä olen joutunut istua puolipenkillä, kun ihmiset ovat vallanneet itselleen puolitoista penkkiä, vaikka olisivatkin minua pienempiä. Jotkut jopa pitävät laukkuaan toisella penkillä, eikä istumaan pääse lainkaan.

Kiitän sinua.